perjantai 7. elokuuta 2015

Pankkikorttia metsästämässä

Leevi ja Arttu ovat säädetyn ikäisiä saamaan Visa electron -maksukortin. Jonna siis toki myös, mutta koska hänen korttinsa hakeminen ei ole minun vastuualueeni, suuntasimme pankkiin vain poikien kanssa.

Tai onneksi emme siltä istumalta suunnanneet. Eihän se nimittäin ihan niin vain käy.

Tiesin kyllä, että koska meillä on poikien isän kanssa yhteishuoltajuus, on kummankin allekirjoitettava korttihakemukset. Valtakirjan olisi voinut tehdä verkkopankissa, mutta koska poikien isällä on eri pankki, ei valtakirjakaan onnistunut. Paperiversio ei käy. Sitä en tiennyt, ettei pankkiin voi mennä enää asioimaan vain astumalla ovesta sisään. Tämä kävi ilmi, kun soitin etukäteen varmistaakseni, onko poikien isän oltava pankissa meidän kanssamme yhtäaikaa. Kovasti olivat sitä mieltä, että olisi kyllä oltava, mutta käytin eroperheen valttikortin ja luikautin pienen valkoisen valheen, joka antoi ymmärtää, ettemme mahtuisi saman katon alle. Kyllähän me pystymme ihan mainiosti hoitamaan tällaiset asiat, mutta ilta-ajan saaminen hakuprosessia varten olisi mennyt puolentoista kuukauden päähän. Poikien isä on siis töissä 50 kilometrin pääässä paikkakunnaltamme ja pankkiin irrottautuminen keskellä päivää olisi käytännössä mahdotonta. Pääsimme siis pankin kanssa sopuun siitä, että käyn yksin poikien kanssa tekemässä hakemukset ja isä käy sitten töistä tullessaan laittamassa nimikirjoituksensa hakemukseen. 

Varasimme siis pankkiin ajan. Vaikka olen lomalla (vielä tämän päivän!) ja minulle sopii ihan mikä kellonaika tahansa, oli seuraava vapaa aika puolentoista viikon päässä. Siis mitä ihmettä? Virkailija kertoi, että näitä ajanvarauksia otetaan enää muutaman tunnin ajan päivää kohden ja ilta-aikoja varataan käytännössä ainoastaan isoihin lainaneuvotteluihin. Verkkopankissa pystyy hoitamaan niin suuren osan pankkiasioista, että konttoriaikoja tarjotaan enää hyvin vähän.

Painelimme sitten sovittuna aikana pankkiin. Siellä homma toimi kuin junan vessa, kahden pojan korttihakemuksen tekemiseen meni noin 15 minuuttia. 

Miksi sitten halusin pojille maksukortit?
Suurin syy on viikkoraha. Meillä se on euro luokka-astetta kohden: tokaluokkalaiselle kaksi euroa, kuudesluokkalaiselle kuusi. Viikkorahan saamisen ehtona on, että koulutyöt on hoidettu, Wilmassa (sähköinen reppuvihko) ei ole rumia merkintöjä ja huoneet on siivottu. Lisäksi jokaiselta edellytetään oman ikätasonsa mukaista osallistumista yhteisiin kotihommiin. Se voi olla esimerkiksi roskien viemistä, pöydän pyyhkimistä, tiskikoneen tyhjentämistä tai pyykkien ripustamista.

Viikkorahaa varten pitäisi olla aina kolikoita. Ja niitähän ei koskaan ole. Lisäksi Leevillä ja Jonnalla on tänä vuonna mahdollisuus käydä koulussa maksullisella välipalalla. Se tarkoittaisi taas niitä ärsyttäviä pikkukolikoita välipalarahaksi. Kun mukuloilla on maksukortit, onnistuu viikko- ja välipalarahan maksaminen suoraan tilille. 

Moni kritisoi korttirahaa, koska silloin lapselle ei konkretisoidu, että rahaa on mennyt. En kuitenkaan oikein usko tuohon. Electron on siitä mainio kortti, että jos tilillä ei ole rahaa, ei sillä voi myöskään maksaa. Niinpä kortin käyttäminen vaatii oikeastaan vielä tarkempaa rahankäytön seuraamista, että pysyy kartalla, mikä tilin tilanne on.

Leevi valitsi omaan korttiinsa avaruusaiheisen kuvan, Arttu jääkiekon maajoukkueen logon. Näitä nyt sitten odotellaan saapuvaksi viikon-kahden kuluttua. 

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Uusperhe ja byrokratia

Hesarista tuli uusperheiden vertaissivustolle haastattelupyyntö aiheesta uusperhe ja byrokratian haasteet. Faktaahan on, että uusperheellisenö joutuu miettimään monia asioita ihan toisesta näkökulmasta kuin ydinperheessä.

Päivähoitopaikka, lähikoulu, terveyskeskuspalvelut, sosiaalipalvelut... Nämä määräytyvät asuinpaikan mukaan. Näin ollen esimerkiksi eri paikkakunnalla asuvaa vanhempaansa tapaava lapsi ei pääse lääkäriin, jos sairastuu tapaamisen aikana. Käytännössä toki tilanne yleensä huomioidaan ja en ole kuullut koskaan käännytettävän vakavasti sairasta lasta päivystyspolin ovelta. Kuitenkin esimerkiksi viikon loma etävanhemman luona voi tuntua aika pitkältä, jos korvatulehdus iskee ensimmäisinä päivinä ja lääkäriin ei pääse.

Tällaisessa tapauksessa tietenkin toimitaan niin kuin lomalla yleensä: käytetään yksityisiä palveluita tai jos matka ei ole aivan tolkuton, lähdetään käymään omalla paikkakunnalla. Mieltäisin silti etävanhemman luona olemisen hieman eri asiaksi kuin satunnaisen lomamatkan. Tuskin näitä kahden paikkakunnan lapsia ihan konkurssiksi saakka on?

Meillä päädyttiin hyvin nopeasti eron jälkeen siihen, että paikkakuntaa ei vaihdeta. Tietenkin vuoroasuminen oli hyvin painava syy pysyä samalla kylällä, mutta myös se, että kaikki lapselle kuuluvat palvelut ovat saatavilla molemmista kodeista. Lasteni isälle tämä tarkoittaa 50 kilometrin työmatkaa. Olen häneltä joskus kysynytkin, muuttaisiko hän lähemmän työpaikkaansa, jos voisi, mutta ei kuulemma muuttaisi. Tällä kylällä on kieltämättä oma vetovoimansa. Onhan kyseessä sama paikka, josta lapsuuden jälkeen muutin muualle opiskelemaan ja lopulta työskentelen nyt samassa koulussa, jossa itse kävin yläastetta. Enkä ole ainoa, joka teki paluumuuton.

Luulen, että byrokratia toimii eri paikkakunnilla melko eri tavoin. Olen käyttänyt bonuspoikani kouluuntulotarkastuksessa, varannut bonustytölle lääkäriajan, ollut mukana huoltajapalavereissa, joissa on käsitelty lapsipuolteni asioita. Jos aivan tiukantarkkoja ollaan, eihän minun kuuluisi tehdä mitään edellämainituista, koska en ole huoltaja.

Emme ole lisänneet puolivanhempia koululaistemme Wilmaan, mutta koululle on tiedotettu, että jos omia vanhempia ei saada koululta kiinni, puolivanhemmalle voi myös soittaa ja lapsen asioista saa kertoa. Kaksi puhelua olenkin saanut. Samoin mieheni on käynyt kertaalleen nappaamassa minun migreenistä kärsivän poikani koulusta kesken päivän.

Omassa kunnassamme tuntuisi olevan suhteellisen järkevä jousto uusperheellisten suhteen. Olen kuitenkin kuullut muista kunnista hyvin erilaista tarinaa. Odotan mielenkiinnolla Helsingin Sanomien artikkelia. Sen pitäisi ilmestyä ensi viikon torstain lehdessä.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

He kasvavat

Arttu täyttää tänään 10 vuotta. Leevi ja Niko saavuttivat seuraavan ikävuosipykälänsä viime kuussa ollen nyt 12- ja 8-vuotiaat. Viisikon nuorinkin on siis jo kaksi vuotta vanhempi kuin mitä viisikon vanhin oli aloittaessamme seurustelun.

Elämme luultavasti nyt helpoimpia vuosia. Ei enää yhtään pikkutaaperoa, vaippaikäistä, päiväunitarpeista (jos aikuisia ei lasketa mukaan) eikä oikeastaan uhmaikäistäkään. Elvi on temperamenttinen kyllä, mutta ei tuo enää mitään uhmaikää pode. Tietty uhma tuskin häviää häneltä koskaan.

Moni ystäväni on haikeana lasten kasvamisesta. Yhtä moni potee vauvakuumetta, vaikka ei haluakaan enempää lapsia. Itse huomaan tuntevani suurta iloa ja myös helpotusta lasten kasvamisesta. Nyt heidän kanssaan pystyy tekemään vaikka mitä. He osaavat käydä järkeviä keskusteluja. Heitä ei tarvitse enää vahtia aivan 24/7. Reissasimme alkukesästä Kreikassa ja oli ihanaa, kun jokainen osaa kulkea omin jaloin, napata omat uimakamppeensa ja ilmoittaa nälästään verbaalisesti eikä kiukuttelemalla.

Pieni lapsi polkee syliä, suuri sydäntä. Näinhän se tietysti on. Leevi ja Jonna aloittavat kuudennen luokan syksyllä ja heillä toki näkyy jo teini-iän lähestyminen. Kaverit ovat tärkeitä ja koulunkäyntikin perustuu tällä hetkellä enimmäkseen siihen, että siellä näkee kavereita. Kumpikin on saanut hieman enemmän liikkumavaraa ja vapauksia, mikä tietenkin kuuluu asiaan, mutta miten kamalalta jo nyt tuntuu, kun ei pysty aivan metrilleen tietämään, missä kumpikin kulkee. Kumpikin on pitänyt kiltisiti kiinni sovituista kotiintuloajoista ja yhteisesti sovituista asioista, joten näin on voinut olla. Rajojen kokeilu lienee vasta edessä.

Viisikko on nyt siis jo toista vuotta koululaisia. Kutoset vanhimpina, Arttu aloittaa neljännen, Joonas kolmannen ja Niko toisen luokan. Joonaskin pääsee siirtymään lähikoulun pienluokkaan, joten taksirumba loppuu siihen.

Juuri nyt näyttää siltä, että on tulossa ihan hyvä ja rauhallinen vuosi.

Ettei kuitenkaan liian helpolla päästä, on perheeseemme tulossa syyskuussa uusi vauva. Tällä kertaa kuitenkin karvainen sellainen, neljällä jalalla kulkeva. 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Uusperheessä lomailu

Otsikko on oikeastaan harhaanjohtava. Voisi kuvitella, että lomailu tapahtuu jokaisessa uusperheessä saman kaavan mukaan, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Possessiivisuffiksi mukaan: uusperheessämme lomailu.

En voi sanoa, että meillä on ollut tapana tehdä jonkin tietyn kaavan mukaan. Kaavaa ei nimittäin ainakaan kuluneen kuuden vuoden aikana ole muodostunut. Ihan ensimmäinen kesäloma meni niin, että hövelisti lupasin hoitaa koko sakin koko kesän. Sen kesän jälkeen älysin olla enää ikinä lupaamatta mitään niin typerää. 

Seuraava kesä meni suunnilleen niin, että Jäsen M ilmoitti, koska lapset ovat meillä ja koska hänellä. Kaitsu kysyi, koska haluan hänen ottavan pojat. Hän piti sovitut kaksi lomaviikkoa poikia luonaan, koko muun kesän aikana vuoroasujat eivät nähneet isäänsä. Tästäkin viisastuttiin sittemmin.

Seuraavana kesänä lomista yritettiin sopia, mutta lopputulos oli jäätävä riita. Lopputuloksena Jonna ja Joonas jatkoivat normaalilla vuoroviikkosysteemillä läpi kesän. Tämä oli oikeastaan aivan superselkeä juttu. Poikien kohdalla taidettiin tänä kesänä päästä siihen ratkaisuun, että pojat ovat isällään kaksi viikkoa putkeen, minun luonani kaksi viikkoa putkeen ja muun kesän vuoroviikoin niin, että isän työpäivän ajaksi he fillaroivat meille päivähoitoon. Poikien kohdalla tästä on pidetty sittemmin kiinni kaikilla koulun lomilla.

Tästä seuraava kesä on ollut jälkikäteen ajateltuna huvittavin. Lomista kysyttäessä Jäsen M ilmoitti tekstarilla, että "mun lomani ei kuulu teille" ja sillä hyvä. Saimme lopulta hänen loma-aikansa selville, kun satuin törmäämään häneen päiväkodin pihalla ja pyytämään, että hän voisi nyt ehkä kumminkin kertoa, millin on lomalla, että saamme suunniteltua loma-ajan myös poikien isän kanssa, joka oli odottanut vain meiltä tietoa, koska olisi hyvä väli pitää oma lomansa. Kasvotusten Jäsen M on aina ollut hyvin asiallinen. Olen jo oppinut olemaan kommunikoimatta tekstarein.

Viime kesä oli se, kun ajattelin helvetin jäätyneen: lomista sovittiin saman pöydän ääressä kalenterit kourassa. Yritys oli tosi hyvä, paitsi että olimme käsittäneet vaihtopäivät väärin ja siitä saatiin melkoinen selvittely aikaan. Se yhteinen kirjallinen sopimus olisi ollut kaikessa irvokkuudessaan erinomainen idea.

Olemmeko siis tänä vuonna viisaampia?
Ainakin meillä on nyt sovittuna (kirjallisesti!) kahden viikon jaksoihin koko kesä. Jos se tällä kertaa onnistuisi?

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kesä tuli!

Kesälomasta kertoo aina vuorenvarmasti muutama asia:

Kauppalasku kasvaa tähtitieteellisiin lukemiin, kun lapset eivät enää syö koulussa ja päiväkodissa kunnallislounasta. Lisäksi vapaampi elämä saa aikaan kovemman nälän. Ainakin siltä se tuntuu. Useimmiten vahvuudessa on myös pari kaveria ja vaikka olen aina hyvin tiukasti pitänyt kiinni siitä, että kavereita ruokitaan meillä vain, jos siitä on etukäteen sovittu, huomaan lipsuvani tästä, jos älyävät kysyä, pääseekö kaverikin ruokapöytään.

Piha vuoroin täyttyy ja tyhjenee polkupyöristä. Riippuu siitä, ovatko muksut kavereineen meillä vai meidän muksut kavereillaan. Uudenlainen vapaus omaan kesälomailuun on siinä, että viisikko on jo niin isoksi kasvanut, että saavat kulkea pikkukylällämme melko vapaasti, kunhan ilmestyvät sovittuna aikana takaisin.



Telttamajoitus on yksi kesän kohokohtia. Suunnilleen kaksittain siellä on nukuttu. Niko ja Joonas aloittivat telttakierroksen viettämällä teltassa käytännössä koko päivän ja illasta noin kolme tuntia. Sen jälkeen teltassa oli kuulemma liian meluisaa ja pojat pinkaisivat sisälle nukkumaan. Leevi ja Arttu kuulemma menevät telttaan ensi yöksi. Elvi tahtoo mennä telttailemaan Jonnan kanssa, mutta epäilen, että tänäkin vuonna tunnin telttailun jälkeen leidi ilmoittaa viime vuoden tapaan siskolleen, että Jonna voi nukkua ihan rauhassa, hän menee äijän viereen.


Oma lomanaloitushommani on ollut kodinsiivousprojekti. Ei saa stressaantua liikaa, joten etenen asia kerrallaan. Maanantaina siivosin pianon päällisen puhtaaksi. Tiistaina kävin läpi kylppärin kaapit ja poistin mm. vuosikerta-aurinkorasvat, tyhjäksi puristetut hammastahnatuubit, kuivuneet ripsarit ynnä kaikenlaista vastaavaa tuikitarpeellista. Keskiviikon agendana oli purkaa viimeinen muuttolaatikko olohuoneen nurkasta. Muutosta onkin melko tarkalleen vuosi aikaa. Melkein teki mieli viskata mäelle koko loota, kun en koko vuoden aikana ollut kaivannut mitään laatikon sisällöstä. Torstaina pesin jääkaapin.

Perjantaina koin mielenhäiriön ja lähdimme koko sakilla (miinus siippa, jonka loma alkaa vasta ensi viikon jälkeen) Ikeassa. Suurin kimmoke oli kesätarjous: alle 12-vuotiaat lapset syövät ilmaiseksi, kun aikuinen maksaa ruuastaan. Seitsemän ihmisen lounaalle tuli siis hintaa 7,5€. Piti ottaa ilo irti, kun se vielä oli mahdollista, sillä Leevi täyttää kuun loppupuolella täyden tusinan.

Ikean reissu meni hienosti ja kaikki käyttäytyivät mallikkaasti. Mukaan lähti lähinnä juomalaseja, mukeja ja pyyhkeitä.

Tänään taidankin keskittyä penkomaan vaatekaapeista kesävaatteita, sillä viikon päästä vaihdetaan maisemaa sinne, missä on lämmin!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Äitienpäivän aattona

Tänään, äitienpäivän aattona, vietetään lapsettomien lauantaita. Kun lapsettomuus on tahantonta, se aiheuttaa paljon tuskaa. Kuitenkin yhtälailla omasta tahdostaan lapseton joutuu usein kiusalliseen tilanteeseen: ihmiset haluavat kovasti tietää, miksi joku ei halua lapsia. Hyvin harvoin halutaan niin suorasukaisesti perusteita sille, miksi lapsia on tullut perheeseen.

Uusperheessä sekä äitienpäivä että lapsettomien lauantai voivat olla monimutkaisia asioita. Saako lapsi halutessaan tehdä kortin myös 
äitipuolelle? Täytyykö lapsen toivottaa äitipuolelle hyvää äitienpäivää, jos se ei tunnu lapsesta luontevalta? Kuinka moni lapsi pelkää loukkaavansa omaa, biologista äitiään, jos osallistuu äitienpäiväjuhlintaan äitipuolen kanssa?

Entä jos uusperheeseen ei siunaanu sitä yhteistä lasta, toiveesta huolimatta? Hyvää tarkoittava puoliso voi yrittää lohduttaa sanomalla, että hänen lapsiaan saa kyllä hoivata ja pitää kuin omiaan. Luultavasti tällainen lohduttaminen vain kääntää veistä haavassa. Varsinkin äitipuolen odotetaan usein ottavansa lapsipuolensa siipiensä suojaan ihan tuosta vain. Ajatus siitä, että äitipuoli ei oikeastaan pidä lapsipuolistaan, on aivan pöyristyttävä. Isäpuoleen ei kohdistu tässä määrin vastaavaa painetta, kunhan nyt osaa käyttäytyä asiallisesti lapsipuoliaan kohtaan.

Meidän perheessämme ristiriidat on ratkaistu siten, että lapset menevät äitienpäivänä aina äitinsä luokse riippumatta siitä, kenen viikko on tuolloin menossa. Samoin toimitaan isänpäivän kohdalla, tietysti siis niin, että tällöin lapset menevät isälleen. Tällä tavoin säästytään sekä vanhempien että lasten surulta, jos tärkeänä päivänä oltaisiinkin juuri siellä toisessa kodissa, jossa päivänsankari ei olekaan paikalla. Joustaminen on päivän sana tässäkin. 

Uusperheen perustaminen synnyttää aina äiti- tai isäpuolen. Kun sitten viikon päästä vietetään heidän juhlapäiväänsä, koetetaan muistaa, että parhaansa he yleensä tekevät.

perjantai 8. toukokuuta 2015

Blogipolku

Lisäsin blogini blogipolulle. Kiitokset Sankarille (  http://sekalaistasakkia-sankari.blogspot.fi )vinkistä!